lauantai 11. toukokuuta 2019

Komennot ja niiden vaatimukset osa 2 - istuminen


Mini osaa välillä istua ja välillä ei. Välillä käsky uppoaa jo ensimmäisestä tavusta kun toisissa tilanteissa taas tuntuu, että puhuisin koiralle aivan jotain vierasta kieltä.

Miksei koira tottele? Minin tapauksessa kyse ei ole silkasta tottelemattomuudesta vaan siitä, että käskysana ei ole vielä riittävän vahva, jotta koira pystyisi sen ongelmitta toteuttamaan kaikissa tilanteissa. Näitä voivat olla erilaiset ympäristöt, etäisyydet, häiriötekijät (ihmiset, koirat, kulkuneuvot, lelut, ruoka, "tuo tuoli oli edellisellä kerralla toisessa nurkassa"jne.). Myös ohjaajan olemus, sijainti ja asento voivat vaikuttaa. Jos koira on edessäni, täysi huomio minussa ja minulla on palkka kädessä, koira pystyy suorittamaan istu-käskyn 100% kymmenen toiston sarjassa.


Jos istun sohvalla, sisälle tulee joku toinen henkilö ja huudan koiralle "istu", on hyvin todennäköistä ettei koira istu. Istuminen on Minille itse asiassa haastava käsky varsinkin silloin, kun into on piukassa. Kyllähän sitä itsekin innostuneena ja jännittyneenä ennemmin kävelee edestakaisin ja nousee seisomaan kuin istuisi rauahllisesti.  

Istu-käskyä treenataan päivittäin. Se mikä käskyn treenaamisessa on haastavaa, on oma johdonmukaisuus. Ei riitä, että koira istuu vaan se pitäisi myös aina johdonmukaisesti joko vapauttaa käskyn alta tai ketjuttaa se seuraavaan toimintaan. Tämä on itselläni se asia, jossa ehdottomasti pitäisi petrata. Ei voi olettaa koiran vain istuvan maailman hamaan asti, jos itse on epämääräinen siitä, milloin istu-käsky vapautuu tai muuttuu toisenlaiseksi toiminnaksi. Tällöin siitä vain tulee asia, jonka koira nopeasti tekee ja lähtee jo uudestaan omiin touhuihinsa.


Kotona ja hallilla ollaan treenattu nyt istumista 10, 15 ja 20 sekunnin pätkissä niin, että olen paikallaan koiraa vastapäätä sekä liikun edestakaisin. Hallilla ollaan harjoiteltu myös pienillä häiriötekijöillä kuten skeittilaudalla, joka rullaa ohitse tai pallo jota heitetään tai vieritetään ohitse. Rullalauta kaupunkiympäristössä on ehdottomasti se haastavin muutenkin.

Onnistuneiksi sarjoiksi olen laskenut kymmenen toiston sarjan, joka onnistuu 80 prosenttisesti. Vastaavia sarjoja olen tehnyt kerralla kahdesta neljään. Tämän jälkeen ajan voisi tuplata tai triplata, eli tarkoitus ei ole mennä sekunti kerralla samat kuviot. Miniltä en ole testannut maksimiaikaa siihen, että mitä se pisimmillään pystyy istumaan paikallaan. 


Haastavaa on myös ollut se, etten ole ihan osannut päättää, vaadinko koiralta koko istumisen ajan katsekontaktin vai voiko koira samalla tarkkailla ympäristöään. Aluksi nyt tavoite on se, ettei koira liiku, eli toistaiseksi menemme sillä ja lisätään kontakti sitten kun homma alkaa sujumaan.

Mini tarjoaa lyhyillä 10-15 sekunnin pätkissä koko suorituksen ajan katsekontaktia, mutta ajatus herpaantuu nopeasti jos tulee jokin ääni tai toinen henkilö samaan tilaan. Tällä hetkellä on kuitenkin tärkeämpää, että koira tottelee varsinaista istu-käskyä j takapuoli pysyisi maassa.

Tällaisia ajatuksia istumisesta tänään.


Valjaat - Musti ja Mirri Feel Sturdy koko M
Nahkaremmit - Musti ja Mirri 

(linkit ei affiliate linkkejä)

tiistai 7. toukokuuta 2019

27 vuotta


Täytin eilen 27 vuotta. Synttäreitä juhlistettiin jo viime viikonloppuna lähimpien ystävien kanssa myöhäisellä brunssilla. Eilen sitten matkustin Pohjanmaalle perheen luokse, tällä kertaa myös Mini pääsi mukaan. 

Viime vuonna Mini tuli minulle juurikin minun syntymäpäivänä eli myös meillä oli tavallan vuosipäivä eilen. Meillä on nyt yhteistä taivalta siis takana tasan vuosi. Nyt kun katsoo tuota aikaa taaksepäin, niin tuosta vuodesta löytyy kyllä koko draaman kaari kaikkine nyansseineen.


Koiran omistamisen alkuinnostus, joka todellisuuden iskiessä tajuntaan vaihtui hetkelliseen baby bluesiin ja epätoivoon, kun alkoi toden teolla valkenemaan kuinka paljon työtä tämä yksilö tulee vaatimaan. Alkuajoista ollaan tultu merkittäviä askelia eteenpäin, vaikka edelleen ollaankin ihan lähtötelineissä.


Mini on selkeästi tullut minun elämään opettamaan pitkäjänteisyyttä, hyviä hermoja, kurinalaisuutta ja sitä, ettei jo menneitä asioita ja epäonnistumisia pidä jäädä märehtimään. Näistä viimeisin on minulle ehdottomasti edelleen vaikein. Pieniäkin epäonnistumisia tai melkein epäonnistumisia jään analysoimaan pitkiksi ajoiksi, kun pitäisi vaan kohauttaa harteitaan ja jatkaa eteen päin. 

Tämä oli tällainen aika köppäinen päivitys tähän väliin. Koitan tässä lähipäivinä saada päivitettyä myös koulutusasioita ja ajatuksia siitä, missä Minin kanssa mennään tottelevaisuuskoulutuksessa. 

lauantai 4. toukokuuta 2019

Kotimaan matkailua - visittii Kouvolassa


Keskiviikkona iltapäivänä saavuimme tosiaan Kouvolan ilmatilaan: Ystäväni ovat juuri muuttaneet uuteen asuntoon, niin tultiimpa Ministerin kanssa tekemään tupatarkastus samoin tein. Edellisestä Kouvolan vierailusta taitaakin olla jo ainakin seitsemän vuotta ja sitä ennen mennäänkin reippaasti taaksepäin niihin aikoihin, kun perheen kanssa nautiskeltiin satunnaisesta karavaanarielämästä.

Aika Kouvostossa on kulunut metsäpoluilla lenkkeillen, grillaten ja rentoutuen sekä kaupungilla pyörien. Käytiin tosiaan katsomassa myös viimeinen Avengers-elokuvakin. Muistin, että en ollut nähnyt edellistä leffaa, mutta olinhan minä, muistin sen jossain vaiheessa tätä Endgame-pätkää. 

Reissun aikana ehdin soitella myös eläinlääkärin kanssa liittyen Minin leikkaukseen. Nyt on niiltäkin osin varma olo ja nyt vain odotellaan, että juoksut loppuvat ja saadaan varattua leikkauspäivä. Lääkärikin oli sitä mieltä, että kuulostaisi siltä, että Minin olo paranisi leikkauksen myötä, eikä tarvitse koko ajan kärttyillä ja kärvistellä valeraskauden oireissa.


Meillä tulee maanantaina Minin kanssa tasan vuosi siitä, kun Ministä tuli minun koira. Vuosi on pitkä ja lyhyt aika rakentaa luottamussuhde koiraan, oppia koirasta ja tehdä töitä koiran kanssa, jolle on jo tietyt käyttäytymismallit pinttyneet.

Reissatessa koiran kanssa sitä kyllä oppii koirastaan paljon. Sitä voi yllättyä niin hyvässä kuin pahassa. Kouvolan reissu oli monella lailla hyvä reissu myös tästä näkökulmasta. Tämä oli ensimmäinen pidempi automatka Minin kanssa. Autoilun ja autoon yksin jäämisen lisäksi Mini jäi yksin myös uuteen paikkaan ja pääsi myös karkaamaan. 

Kaveri tosiaan livahti kuin saippua ulko-ovesta, kun olimme lähdössä elokuviin. Siinä nanosekunnin sisällä ehdin jo kelata kaikki skenaariot, että miten tässä käydään, kun koira mennä viiletti vapaana ilman pantaa juoksusuoja päällä. Ei ollut herkkuja, leluja tai mitään, eikä niistä mikään olisi edes vetänyt vertoja sille, mistä koira para-aikaa nautti. 

Käveltiin Miniä huudellen autolle, laitettiin auto käyntiin ja odoteltiin, että koira jostain ilmestyisi. Huudeltiin Minille muutamia kertoja että nyt mennään. En lähtenyt koiran perään vaan pysyttelin auton vierellä, kun koira veti kunniakierrostaan talon ympäri. Noin kahden minuutin vapauden jälkeen koira tuli tänne-kutsulla autolle. En ottanut koirasta kiinni vaan istuin autoon ja koira hyppäsi toiselta puolelta myös ovesta sisään. Loppu hyvin kaikki hyvin. Matkassa oli tuuria ja se, miten kovasti Mini on minun perään taisivat nyt kääntää tämän tilanteen voitoksi. Kovasti koiraa kehuttiin ja rapsuteltiin, kun se autoon istui. 


Lähdettiin autolla liikkeelle ja toisella puolella pihaa sitten nousin autosta koiran kanssa ja vein sen sisälle. Autossa laitoin sille pannan ja remmin, ettei koiraa tarvinnut kantaa takaisin. Aavistuksen se moitti kotiinjäämistä, mutta oli sitten mennyt meidän vieraspetiin nätisti nukkumaan. Vähän jännitin, että mitähän se keksii meidän poissaollessa, kun koira kuitenkin oli melko kiihdyksissä pienen irtiottonsa jäljiltä.

Eilen illalla kyhäilin myös ystävälleni juhlameikin ja kampauksen, sillä he osallistuivat Karjalan prikaatin vuosijuhlapäivän iltajuhlaan. Olen ammatiltani meikkaaja-maskeeraaja, eivätkä kampaukset ole millään lailla omaa osaamistani, mutta lopputuloksesta tuli itseasiassa todella kiva.


Nyt ollaan matkalla takaisin Helsinkiin. Minulla on tulevana maanantaina synttärit ja sitä juhlitaan  tänään lähimpien ystävien kesken hyvin myöhäisellä brunssilla. Pikkusiskoni ovat saapuneet jo Helsinkiin eilen ja saivat heti hoidettavaksi listan tehtäviä, kun sankari itse on vielä matkalla.

Nauttikaahan viikonlopusta!

P.S. Näköjäänen minulla ei sitten ole kuin Ministä kuvia, eli pahoittleut siitä.