torstai 28. helmikuuta 2019

Minä ja Mini - kun koira valitsee omistajansa


Minun arkea riemastuttamaan muutti noin kahdeksan kuukautta sitten Mini-koira, kotoisammin Ministeri. Mini on amstaff-pitbullmix, joka tuotiin aikanaan Espanjasta Suomeen. Koira on 2,5-vuotias ja ehtinyt kiertää jo useammassa kodissa. Minin muuttaessa luokseni, oli tämä jo hänen kolmas tai neljäs asuinpaikkansa. Onneksi nyt voidaan sanoa, että Mini on muuttanut loppuelämän kotiinsa. Minin elämän alkutaival on ollut melkoisen vaiherikasta, mutta tarhalla luppakorva ei ole koskaan elänyt, eli tyypillinen rescue-koira se ei ole.

Mini on touhukas, lempeä, innokas, avoin, utelias ja työskentelyhaluinen korkean intensiteetin koira. Arkikielessä nuo termit voivat tarkoittaa myös hölmöä, villiä ja nopeasti kiihtyvää. Mikään palveluskoira se ei ole ja koiran tällä hetkellä vallalla oleva reaktiivisuus tuo mukavasti lisämaustetta koulutukseen.


Ennen kuin Mini muutti luokseni pysyvästi, oli hän luonani muutamaan otteeseen hoidossa. Lopulta silloinen omistaja kysyi, voisinko ottaa koiran pysyvästi. Vaikka olin moneen kertaan harkinnut koiran ottoa, eikä ajatus ollut mikään tuulesta temmattu juttu, realisoitui tämä haave melkoisen nopeasti.

Kun tapasimme Minin kanssa ensimmäisen kerran, meillä natsasi heti. Jo muutaman hoitopäivän aikana meille syntyi hyvä suhde ja luottamus. Seuraavilla hoitokerroilla, kun vein koiran takaisin omistajalleen, jäi koira itkemään perääni. Muistan edelleen, miten kurjalta tuntui lähteä kävelemään Helsingin rautatieasemalta pois, kun koira jäi tuijottamaan ja uikuttamaan selkäni taakse. Tuosta kerrasta ei tainnut mennä kuin kuukausi tai kaksi, kun minulle tuli mahdollisuus ottaa koira kokonaan omakseni.


Olen aina ollut koiraihminen, mutta viimeisten vuosien aikana kiinnostus koirakoulutukseen ja työ- ja palveluskoiriin on kasvanut. Ennen Minin tassuttelua elämääni, olin vahvasti suunnittelemassa valkoisen paimenkoiran hankkimista. Samalla listalla oli myös saksanpaimenkoira, rottweiler ja labradorinnoutaja. Bull-tyyppinen koira ei suoranaisesti ollut listallani, mutta lopulta kävikin niin, että koira valitsi emäntänsä.

Mini ei ole ollut pelkkää piknikiä. Kuluneet kahdeksan kuukautta ovat olleet todella opettavaisia meille molemmille. Pelkkä koiranomistajuus alkoi pikkuhiljaa muuttua hyvinkin intohimoiseksi harrastuneisuudeksi. Tavoiteasettelu koiran suhteen alkoi muuttua. Tietyt realiteetit on kuitenkin Ministerin kohdalla otettava huomioon. Olen tyytyväinen, jos ja kun saan tästä yksilöstä koulittua kelpo kansalaisen, jonka kanssa on helppo ja kiva harrastaa ja jonka kanssa voi omiksi huveiksi edetä koulutuksellisestikin pitkällekin. Kilpakentät eivät kuulu näihin haaveisiin.


En ole mikään koiraekspertti, kokemusta löytyy yhden perheen yhteisen koiran verran (Hania varmasti myös tullaan täällä näkemään) ja sen lisäksi lukematon määrä luettua materiaalia koulutusmetodeista, elekielen tulkinnasta, koulutussuunnittelusta, eri rotujen rodunomaisista piirteistä, sairauksista, koiraurheilusta ja lajeista sekä välineistä, työkoirien koulutuksesta ja arjesta. Lista voisi jatkua loputtomiin.


Kaikki mitä koiran koulutuksesta tänne kirjoitan, on täysin subjektiivista ja ne on todettu hyväksi tai huonoksi nimenomaan tämän oman yksilöni kohdalla. Tai ne on pelkkää pohdintaa ilman omaa henkilökohtaista kokemusta kyseisestä metodista. En ole ammattilainen vaan melko noviisi harrastaja.

En tiedä minne Minin kanssa vielä päädymme, mutta kovasti täällä ollaan valmiita ja halukkaita tekemään töitä!

-Laura & Mini

P.S. Alla Minin toinen kerta ikinä agiradalla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti