lauantai 9. maaliskuuta 2019

Turkki kuntoon - kun koira ei meinaa pysyä karvoissaan


Pitkän aikaa Ministä ei lähtenyt karvaakaan, mutta yhtäkkiää talven tullen alkoivat karvat pölisemään. Minne ikinä koira menikään jäi tästä vain läjä havuneulan vahvuisia karvoja. Ne todella pistävät ikävästi oikeassa kulmassa! Karisevien karvojen lisäksi Ministerillä kasvaa melko ujosti karva rintaan ja vatsan alle. Alkutalvesta myös korvien taustat alkoivat olemaan vähän kaljut.

Eläinlääkärillä käydessä lääkäri totesi, ettei nyt vielä kannata huolestua, kun koiralla melko harva karva muutenkin. Eikä ihossa ollut mitään merkkejä raapimisesta tai muustakaan hälyttävästä. Ihon ja karvan kuntoonhan nyt voi olla monia syitä; stressi, sairaus, vuodenaika, ruokavalio ja lisäravinteet, se on koirakohtaista ja mitä kaikkea.


Minin kohdalla veikkaan, että kyse oli sekä stressistä että ruokavaliosta. Molempiin löytyi helpotus, ja esimerkiksi rintaan ja korviin kasvoi kivasti karva takaisin. Minin iho ja turkki reagoi kyllä helposti viljaan.

Lomaillessa minulla oli Minille mukana Platinumin puolikosteaa lihaisaa nappulaa, jossa oli villisikaa ja kasviksia. Koira söi vain tätä satunnaisten herkkujen lisäksi ja koiran turkki kiilsi ja karvoja löytyi vain muutamia hassuja hahtuvia esimerkiksi makuupaikoista. Olen käyttänyt tätä nappulaa myös koulutuspalkkana ja todella hyvin näyttää kaverille kelpaavan!


Kotiin tullessa jatkoin samalla nappulalla, mutta seassa oli vielä edellisen säkin pohja lohi-riisi -sekoitusta. Karvan laatu muuttui jo muutamassa päivässä vähän himmeämmäksi. Nyt odottelen että tuo riisipitoinen ruoka loppuu, eikä noita edullisemman ruuan riisi-sattumia enää olisi mukana aina.

Platinumin ruuista olen tilannut testiin kaikkia saatavilla olevia makuja: kanaa, lammasta ja riisiä ja villisika ja kasviksia. Mielenkiinnolla nyt katson miten tuo lammas ja riisi toimii tuossa 70% lihapitoisuuden omaavassa nappulassa. Nimittäin jos tuo riisikään ei koiralle sovi. Ostin 1,3 kg ja viiden kilon säkkejä, eli kauaa ei tarvi samalla ruualla sitkuttaa, jos se ei sovikaan. Tuo villisika ainakin toimii ja sitä jo uuden säkin tilasin varastoon.


Aiemmin Mini on saanut ruuan lisäksi päivittäin ihan tavallisen Omega-3 -kapselin. Nyt kuitenkin päätin tilata Riemukaupasta vartavasten koirille tarkoitetun kirjolohiöljyn sekä sinkkijauheen. Mini vähän empii niiden syömistä, kun lisäravinteet on sekoitettuna esimerkiksi pieneen määrään raejuustoa. Veikkaan, että syy on tuon öljyn tuoksussa, sillä kun kerran aiemmin kokeilin toista vastaavaa öljyä ei koira tuolloinkaan ollut aivan yhtä hanakasti kupilla.


Tällä hetkellä annan ihan painokilojen mukaisen suostiuksen sekä öljyä että sinkkiä. Tuota sinkkijauetta voi antaa myös kuuriluontoisesti suurempia määriä. Katsotaan mihin suuntaan tämän karvakaverin turkkitilanne lähtee muuttumaan. Suurimmat ongelma-alueet ovat nyt vatsan alla. Karvaa ei takajalkojen alueella kasva muutenkaan, mutta esimerkiksi rintakehään pitäisi saada karva kasvamaan. Ja yleisesti turkki vähän kiiltävämmäksi. Vaikka tuo yksi kuvä näyttää siltä, ei koiralla ole hilsettä vaan ihan rehtiä pölyä!


Ruuat ja lisäravinteet ovat molemmat tilattu Riemukaupasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti