lauantai 4. toukokuuta 2019

Kotimaan matkailua - visittii Kouvolassa


Keskiviikkona iltapäivänä saavuimme tosiaan Kouvolan ilmatilaan: Ystäväni ovat juuri muuttaneet uuteen asuntoon, niin tultiimpa Ministerin kanssa tekemään tupatarkastus samoin tein. Edellisestä Kouvolan vierailusta taitaakin olla jo ainakin seitsemän vuotta ja sitä ennen mennäänkin reippaasti taaksepäin niihin aikoihin, kun perheen kanssa nautiskeltiin satunnaisesta karavaanarielämästä.

Aika Kouvostossa on kulunut metsäpoluilla lenkkeillen, grillaten ja rentoutuen sekä kaupungilla pyörien. Käytiin tosiaan katsomassa myös viimeinen Avengers-elokuvakin. Muistin, että en ollut nähnyt edellistä leffaa, mutta olinhan minä, muistin sen jossain vaiheessa tätä Endgame-pätkää. 

Reissun aikana ehdin soitella myös eläinlääkärin kanssa liittyen Minin leikkaukseen. Nyt on niiltäkin osin varma olo ja nyt vain odotellaan, että juoksut loppuvat ja saadaan varattua leikkauspäivä. Lääkärikin oli sitä mieltä, että kuulostaisi siltä, että Minin olo paranisi leikkauksen myötä, eikä tarvitse koko ajan kärttyillä ja kärvistellä valeraskauden oireissa.


Meillä tulee maanantaina Minin kanssa tasan vuosi siitä, kun Ministä tuli minun koira. Vuosi on pitkä ja lyhyt aika rakentaa luottamussuhde koiraan, oppia koirasta ja tehdä töitä koiran kanssa, jolle on jo tietyt käyttäytymismallit pinttyneet.

Reissatessa koiran kanssa sitä kyllä oppii koirastaan paljon. Sitä voi yllättyä niin hyvässä kuin pahassa. Kouvolan reissu oli monella lailla hyvä reissu myös tästä näkökulmasta. Tämä oli ensimmäinen pidempi automatka Minin kanssa. Autoilun ja autoon yksin jäämisen lisäksi Mini jäi yksin myös uuteen paikkaan ja pääsi myös karkaamaan. 

Kaveri tosiaan livahti kuin saippua ulko-ovesta, kun olimme lähdössä elokuviin. Siinä nanosekunnin sisällä ehdin jo kelata kaikki skenaariot, että miten tässä käydään, kun koira mennä viiletti vapaana ilman pantaa juoksusuoja päällä. Ei ollut herkkuja, leluja tai mitään, eikä niistä mikään olisi edes vetänyt vertoja sille, mistä koira para-aikaa nautti. 

Käveltiin Miniä huudellen autolle, laitettiin auto käyntiin ja odoteltiin, että koira jostain ilmestyisi. Huudeltiin Minille muutamia kertoja että nyt mennään. En lähtenyt koiran perään vaan pysyttelin auton vierellä, kun koira veti kunniakierrostaan talon ympäri. Noin kahden minuutin vapauden jälkeen koira tuli tänne-kutsulla autolle. En ottanut koirasta kiinni vaan istuin autoon ja koira hyppäsi toiselta puolelta myös ovesta sisään. Loppu hyvin kaikki hyvin. Matkassa oli tuuria ja se, miten kovasti Mini on minun perään taisivat nyt kääntää tämän tilanteen voitoksi. Kovasti koiraa kehuttiin ja rapsuteltiin, kun se autoon istui. 


Lähdettiin autolla liikkeelle ja toisella puolella pihaa sitten nousin autosta koiran kanssa ja vein sen sisälle. Autossa laitoin sille pannan ja remmin, ettei koiraa tarvinnut kantaa takaisin. Aavistuksen se moitti kotiinjäämistä, mutta oli sitten mennyt meidän vieraspetiin nätisti nukkumaan. Vähän jännitin, että mitähän se keksii meidän poissaollessa, kun koira kuitenkin oli melko kiihdyksissä pienen irtiottonsa jäljiltä.

Eilen illalla kyhäilin myös ystävälleni juhlameikin ja kampauksen, sillä he osallistuivat Karjalan prikaatin vuosijuhlapäivän iltajuhlaan. Olen ammatiltani meikkaaja-maskeeraaja, eivätkä kampaukset ole millään lailla omaa osaamistani, mutta lopputuloksesta tuli itseasiassa todella kiva.


Nyt ollaan matkalla takaisin Helsinkiin. Minulla on tulevana maanantaina synttärit ja sitä juhlitaan  tänään lähimpien ystävien kesken hyvin myöhäisellä brunssilla. Pikkusiskoni ovat saapuneet jo Helsinkiin eilen ja saivat heti hoidettavaksi listan tehtäviä, kun sankari itse on vielä matkalla.

Nauttikaahan viikonlopusta!

P.S. Näköjäänen minulla ei sitten ole kuin Ministä kuvia, eli pahoittleut siitä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti